sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Turbaaneja ja solmioita

19.9 meillä oli sijainen, joten poikkesimme reilusti normaalista työjärjestyksestämme.
Aamulla klo. 9 aloitimme päivämme sijaisopettajan kanssa.
Ryhdyimme tekemään turbaaneja toisillemme tuomistamme huiveista.




Turbaaanien väsertämisen jäkeen harjoittelimme tekemään solmioon kaksi erilaista solmua, Ranskalaiseen ja Englantilaiseen tapaan.

Tämän kaiken jälkeen harjoittelimme muotouttamista mallinuken päälle. Aluksi olin aivan paniikissa ja mietin, että mitähän tästäkin tulee, kun saatiin iso pala kangasta ja aiheeksi 50-luvun muoti.

Visual Inspiration 2014

18.9 oli Visual Inspiration. Kyyse on tapahtumasta, jonka visu kakkoset järjestivät ensimmäistä kertaa Salossa. 
Visupäivässä (kuten me sanomme) oli paljon erilaista ohjelmaa, kuten erilaisia pajoja, sekä bloggaajien ja vloggaajien talkshow.
Otin tosi paljon kuvia, joten läheskään kaikki ei pääse blogiin asti. :D

Ja alla muutama kuva muotinäytöksestä, jonka toteutti Jemina Hanhijärvi: 




Alla kuva vloggaajien talkshow'sta, mukana Mariieveronica, Iina-Katariina, Antsavlog, Mona Ilona (joka ei vielä ollut tullut paikalle), Mmiisas, sekä Ilona Julia


maanantai 15. syyskuuta 2014

Selfieseinät

8-9.10 on Salon ammattiopiston avoimet ovet ja se tarkoittaa sitä, että kaikki 9-luokat tulevat tutustumaan ammattiopiston elämään. Ja jotta meidänkin luokassa olisi aktiviteettejä, suunnittelemma ja toteutamme selfieseinän.
Kuten yleensäkin, olemme tehneet jokainen 3 suunnitelmaa, joista sitten valitsemme parhaimmat ja toteutamme ideat.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Varsinais-Suomen yrittäjät

Saimme kuulla vähän aikaa sitten projektista, jota suunnittelemmevasta seuraavassa jaksossa. Minusta tämä on ihan huippujännää !
Mistä tässä on kyse ?

Johanna Vainio, Eija Suvanto ja Hanna Munter kävivät eräänä päivänä kertomassa meille projektista, kuten mitä olisi toiveena ja sen sellaista.


11.10  Logomossa on yrittäjien juhla, johon meidän olisi tarkoitus suunnitella

Johannan, Eijan ja Hannan mieleisiä koristeita yms. Jokainen tiimi suunnittelee 5 erilaista vaihtoehtoa juhlaan.

24.10 Tampereellaa järjestetään kampanjavaalit Hanna Munterille. Kampanjoimme siis Hannaa, joten Hannan mielipide on tässä se tärkein asia. Hänen toiveisiin kuului mm. jotain sellaista, joka kuvastaisi hänen persoonaa. Ei tietynlaista värimaailmaa ja niin pois päin.


Minulla on jo mielessäni pari minun mielestä hyvää ideaa, mutta tarkemmin täytyisi ehkä vielä suunnitella, kun jaksokin vaihtuu vasta viikon päästä, jolloin saamme myös uudet tiimit.

HABITARE

Perjantaina 12.9 lähdimme Pasilaan. Matkasimme Helsingin Messukeskukselle Habitareen.
Meillä oli myös tehtäviä, joista tekisimme blogiin postauksen.
Tehtävä:
Valokuvaa houkuttelevia messuosastoja







Tehtävä:
Kuvaa kiinnostavia tuotteiden esillepanokokonaisuuksia




Ja sitten muutama kuva, jonka myös napsasin samalta reissulta





Tyylikortit fonttien maailmasta

Pari viikkoa sitten saimme koulussa tehtäväksi etsiä lehdistä, mainoksista, kirjoista yms. erilaisia fontteja, joista valitsisimme kolme ja tekisimme tyylikortit.
"Käsinkirjoitettu" 1. Persoonallinen2. Yksityiskohtia3. Jotkut saattaa olla vaikealukuisempia4. Vuodenajat5. Rento 
Kursivoitu1. Siisti2. Helppolukuinen3. Yksinkertainen4. Kirjoissa yms. korostetaan sanaa kurssiivilla
Kauno1.  Naisellinen2. Siro3. Moderni4. Elegantti5. Houkutteleva6.  Ihastuttava7. Kuninkaallinen8. Moderni

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Näyteikkunat A. Vuorelalle

Kuten aiemmin taisin kertoa, että olemme tiimimme kanssa menossa tekemään näyteikkunoita A. Vuorelalle.
Aloitimme jakamalla näyteikkunat, sillä niitä oli neljä kappaletta, jonka jälkeen otimme käteemme ikkunanpesutarvikkeet ja ryhdyimme hommiin.



Siinä pesemme kaikki omia ikkunoitamme. Pesemisen jälkeen oli aika alkaa tositoimiin, eli somistamaan näyteikkunaa. Näyteikkunan sisäpuolella tosiaan oli suuria elementtejä, kuten lipastoja yms. joita emme voineet siirtää (asiakkaan pyynnöstä) joten yritimme toteuttaa suunnitelmamme niistä huolimatta.
Yhteinen ikkuna
Minnin ikkuna
Minun ikkuna
Aleksin ikkuna
Alapuolella vielä muutama suosikkielementtini lähempää omasta ikkunastani.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Till Helsingfors

Kävimme 5.9 Helsingin Stockmannilla tutustumassa visualistin työhön. Saimme tehtäväksi kierrellä mm. Aleksanterinkadulla ottamassa kuvia näyteikkunoista, joista tekisimme blogiin postauksen. Jalat kyllä kiittivät reissusta ja minä myös, sillä juuri sopivasti tälle päivälle osui aurinkoinen ja todella kesäinen sää ! Mutta eiköhän mennä asiaan tämän pidemmittä puheitta.

Tehtävä:
Kuvatkaa toisistaan poikkeavia näyteikkunoita ja eri kohderyhmille suunnattuja ikkunoita










Tehtävä:
Kuvatkaa 10 erilaista hintaviestintäratkaisua