Olen jo ollut viisi viikkoa työssäoppimassa Hong Kongissa, kun tajusin, etten ole vielä saanut aikaiseksi yhtäkään postausta. Viikot on tosiaan vierineet todella nopeasti, ja tuntuu siltä kuin olisin ollut työssäoppimisen parissa vasta parisen viikkoa. Heh.
Kelataanpa nyt siis muutama viikko taaksepäin, ja katsotaan, mitä olen päässyt tekemään. (:
- VKO 33 -
Ensimmäinen viikko meni lähinnä myymälään tutustumalla ja tavaroita purkiessa. En enää ole myymälässä ihan untuvikko, ja osaan suunnilleen sanoa mistä mikäkin tuote löytyy, vai löytyykö ollenkaan. Ensimmäiset viikot ovat yleensä hieman haastavia tuotetietouden suhteen, mutta ajan kanssa sitä oppii.
Jo ensimmäisellä viikolla minulle annettiin tehtäväksi fronttailla tuotteita heti aamusta, kun pääsen töihin, jollei muuta tekemistä ole.
- VKO 34 -
Toisella viikolla pääsin jo jonkin verran laittamaan vähän "esillepanoakin", eli hyllynpäädyn, joita käytämme paljon myymälässämme esim. uusien tuotteiden/sesonkituotteiden esillepanoon.
Hieman harmittaa kuvien huonolaatuisuus ja miten vaaleat värit ovat palaneet puhki.. /:
- VKO 35 -
Kolmannen viikon kohokohta oli elektroniikkaosaston uusiminen, jota tein parin työkaverin kanssa, kuvia minulla ei ole uudesta elektroniikkaosastosta tähän hätään.
- VKO 36 -
Neljäskin viikko hurahti lähinnä tuotteita hyllyttäessä, mutta pääsin tekemään uuden hyllynpäädyn uusista tuotteista. (:
- VKO 37 -
Loppuviikosta meille tuli paljon uutta veneilytuotteita, joita sitten laitoinkin pari päivää esille (tiivistin ja purin tavaraa yms.) ja yhden seinän täytin repuilla
Työssäoppimisen aikana olen oppinut myös tekemään hyllynreinoihin, piikkeihin yms. hintalappuja, mikä on sinänsä aika yllättävää "vasta" nyt oppia, kun olen niin monessa paikassa kuitenkin ollut jo työssäoppimassa :D
Vielä on muutama viikko jäljellä, ja itsekin yritän panostaa postauksiin vähän enemmän, kun nyt on ollut hieman hiljaista täällä blogin puolella..