sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Art Nouveau kuvausjärjestelyt

Vähän tietoa Art Nouveausta:

Art Nouveau vallitsi 1880-luvulla, joka oli pinnalla ensimmäisen maailmansodan alkuun. Tyylin tavallisimpiin piirteisiin kuuluu epäsymmetriset koukerot, kultainen väri, kohokuviot ja hyvin naiselliset piirteet.


Lauran ja minun idea lähti ihan netistä etsimistä kuvista,koska meillä ei ollut mitään ideaa mikä Art Nouveau on. Mietimme eri värivaihtoehtoja, joista päädyimme neutraaliin ja naiselliseen. Työstimme ideaa vaihe vaiheelta - jos jokin ei toiminut, niin vaihdoimme hieman suunnitelmia.


Olemme nyt parin viikon ajan tehneet kuvausjärjestelyitä koulussa. Jokaiselle tiimille annettiin oma tyylikausi, joista minä ja Laura saimme Art Noveaun.


Aluksi, meidän piti tehdä PowerPoint-esitys, jossa kerromme omasta tyylistämme, jonka jälkeen teimme lootuksenkukan (tästä erillinen postaus).


Kun opettaja oli saanut haettua maalit Laura ja minä otimme pensselit käteen ja ryhdyimme maalaamaan seinälle tyylikautemme tyylistä maalia, tuloksesta ei kuitenkaan tullut sellainen kuin odotimme, joten päätimme maalin sijasta tapetoida seinämme, jonka jälkeen pääsimme kuvaamaan, jahka olimme saaneet ensin esineet järjesteltyä mielemme mukaan.


Itse pidän yksityiskohdista, ja leikkiä tarkennuksen kanssa, kun otan valokuvia. Alla on muutama onnistunut ja epäonnistunut kuva.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti