Pinssejä
Saimme viimeviikolla tehtäväksi suunnitella pinssejä, sillä menemme Taitajiin oppaiksi. Pinsseihin piti tulla 13 erilaista avainsanaa, jotta muistaisimme paremmin, että mitä visualistit todellisuudessa tekee yms.
Avainsanoihin kuului mm. näyteikkuna, myymälätila, a-alue, visualisti, myymälätila, asiakaskierto, somistus, valaistus, esillepano, trendit, kampanja, houkuttelevuus, hintaviestintä ja värit.
1. Pinnasimme 50-100 kuvaa Pinterestistä, joille teimme oman taulun.
2. Luonnostelimme käsin 10 erilaista pinssivaihtoehtoa.
3. Teimme luonnokset Illustraattorilla puhtaaksi.
4. Tulostimme kuvat a4-kokoiselle paperille.
5. Äänestimme parhaat pinssit.
Minulla oli kiireistä menoa kesken koulupäivän, joten otin koulun läppärin mukaan kotiini, mutta kotona huomasinkin, että eihän se edes toimi täällä. Tämän vuoksi sain aikaiseksi vain kaksi erilaista pinssiä, mutta ei sillä niin ole väliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti